ma cuisine à moi

 Näin maanantain kunniaks ajattelin vihdoin pistää kuvia täältä mun ihan ensimmäisestä ihan omasta kodista. Alotetaan keittiöstä koska se on mun viimeisin ylpeyden aihe, tää on aika pitkulaine käytävä joka mun mielestä on aika vaikea sisustaa. 

Noin vuoden tää olikin melkeen tyhjillään tai ihan toimivana keittiönä tää toimi mutta muuten ei oikeen aikaa tullu täällä vietettyä, ilman pöytää se olisi ollu aika vaikeeta. Täällä ei myöskään ole lämpöpatteria ja en viitti pitää lämpöä niin täysillä tuolla toisessa huoneessa että se tänne asti ylettyis. Tää saattaa kuullostaa tosi oudolta mutta täällä eteläranskassa kun se lämpötila ei nyt niin kovin alhaalle muutenkaan laske ja sähkön hinta pyörii pilvissä ei ihmiset sitä patteria pidä päällä kun vaan jos on oikeesti kylmä ja sillonkin vaan pariksi tunniksi. Tää keittiön on myös varustettu tuuletus aukoilla eli kirjaimellisesti aukoilla seinässä (josta sillon syksyn kaatosateiden aikana mukavasti valu vettä sisään kun toi ränni on just rikki tosta yläpuolelta) niin se on aika turhaakin lämmittää tätä keittiötä. 

Ekaks ajateltiin tehdä/ostaa sellanen seinään kiinnitettävä pikkuruokapöytä mutta sen jälkeen ku huomattiin kuinka kierot (siis ei vinot vaan aaltoilevan kierot) nää seinät on niin se piti unohtaa. Toinen vaihto ehto olis ollu sellanen pyöree baaripöytä mutta ne oli aika tyyritä varsinki ne tuolit, niin se keittiön kalustaminen vähän jäi.. Kunnes sain synttärilahjaks työpöydän ja siirrettiin entinen työpöytä joka siis oikeesti on ruokapöytä keittiöön. Ja pienen tetrisaivojumpan jälkeen kaikki huonekalut löysivätkin oman paikkansa.

Ruoka- ja asiahylly löysi paikkansa aivan "käytävän" päädystä ja näin mun mielestä vähän rikkoo keittiön pitkulaisuutta. Hyllystä tosiaan löytyy kaikki kuivaruoista astioihin ja kattiloihin, ja tolla roskiksesta pelastetun puukorin avulla ei tavaratkaan tipu niin herkästi (näkyy vikassa kuvassa ehkä parhaiten).  Yhtä värimaailmaa en halunnu valita vaan päätin ihan kaikkia värejä hyväksyä mukaan vaikka punasta kai sielä enimmäkseen taitaa löytyä. Myös iittalat, muumit ja marimekot vilisee kuvassa..

Ihan hyllykön vieressä on jääkaapin paikka, ekaks jätin sen vaan väliaikasesti tohon, koska toi tila on aika nafti, mutta loppujen lopuks se oli käytännöllisempi ja esteettisempi paikka sille kun toisella puolella keittiötä lähellä hellaa. Ja onneks toi pöytäkin oli just sopivan pieni ja korkuinen, ikkunankin saa auki :), vaikkei sitä alumperin keittiöön ostettukkaan. Pöydän päällä tuoksuttelee laventeli, joka on jo kyllä saanut syysleikkauksen. Niin ja radion päällä on josefiina yks vuotias appelsiinin taimi ja trinidad jotka on puol vuotta nuorempia sitruunapuun taimia ja neki tuoksii ihanalta. Mä voisin kyllä ihan oikeitaki yrttejä alkaa kasvattamaan mutta ehkä sitte keväällä..

Pöydän vieressä oikealla seinämällä on pesuallas, liesi, pikku uuni ja lisää hyllyjä. Tiskipöydän alla säilytän pulloja, siisvoustarvikkeet ja kierrätysroskikset pahville, muoville, tölkeille ja paperille joita mä kyllä välillä käyn tyhjentämässäkin vaikka kuvasta ei uskoiskaan. Toi tiskipöytäliesitaso on kanssa aika moista ranskalaista taidonnäytettä kun reikiä ja vinoja osia löytyy joka kolosta, mutta ihan hyvin se on toiminut kunhan vaan varoo ettei ne tiskivedet pääse valumaan ton uunin sähköpiuhaan..

Ja sen jälkeen on vähän tyhjää tilaa jossa yleensä pidän kuivausteline tornia ja nurkassa on vedenlämmitin mikäklietermostaatti jota vähän joka paikasta löytyneet mangeetitiki pääs koristamaan mummonperintö, 60-luvundesing keittiöpyyhkeen kanssa.

Tässä vielä keittiö kokonaisuudessaan, toi vasen seinä on kokonaan tiiltä ja vuokraemännän ainoa pyyntö oli ettei siihen saa reikiä tehdä, tosin sekin on ihan epätasainen, reikiä ja ulostulevia rautalangan pätkiä täynnä ja hapero niin en uskaltaiskaan, sisustuselementtinä muuten se on ihan kivan näkönen :) Lattia oli varmaan maalattu punakseks just ennen mun muuttoa koska siitä irtoilee maali jatkuvasti, varsinkin jos sille erehtyy paljain jaloin tassuttelemaan, onneksi alla oleva maalin on oranssinpunertavaa niin eri ei ole niin kammottava. Viimeinen hankinta oli toi räsymatto joka oli just täydellinen ja ikkunoissa on punavalkoiset organzaverhot piokaystävän toiveesta.

Sellanen, tetenki mikro ja vaatteidenpesukone (ranskassa säilytetään keittiössä) oli ihan mukava lisä mutta mä oon tosi tyytyväinen ja ylpeä mun omasta pikku keittiöstä ja mulle tää on jo tarpeeks luksusta että keittiö sijaitsee ihan erillään muusta asuintilasta.

No tengo plata pero tengo cobre...

18 syyskuuta on Chilen kansallispäivä ja mä vietin sitä yksin kaukana kuumista grilleistä, kylmistä piscolitoista ja rakkaista ihanista ihmisistä, mun ihmisistä. Oli aika tuuria löytää niin hyviä ja aitoja ystäviä kun mä löysin sillon 17-vuotiaana, ihmisiä jonka takia mä olen mä ja vielä onnellinen sellainen. Eniten kaipaan Chilestä varmaan bileitä niissä aina vallitsi sellanen hyvä, onnellinen ilmapiiri, ihmiset hymyili, nauro, tanssi ja heitti läppää, ihan ku siellä olis olemassa sellanen laatikko johon kaikki huolet ja murheet jätetään juhlimaan lähtiessä, vaihdetaan moodia, ollaan vaan onnellisia siitä hetkestä, nauttitaan ja jaetaan se kavereiden kanssa. 

Tässä vielä pari reseptiä

Pisco Sour

7 ml Piscoa

3 ml sitruunamehua

1 munan valkuainen

tomusokeria maun mukaan

murskattua jäätä 

Sekoita Pisco ja sitruunamehu lasissa. 

Vatkaa munan valkuainen ja tomusokeri valkoseksi vaahdoksi ja lisää varovasti pisco-sitruunamehu seoksen päälle.

Murskaa jäät ja lisää varovasti lasiin.

Salud!

Voi olla että pisco sour on perulainen alunperin, mutta tähän reseptiin käytin chileläistä piscoa ja tein sen chileläisellä reseptillä jonka olen Chilessä oppinut..

Pebre

puolikas sipuli

2 tomaattia

tuoretta persilijaa

pippuria

suolaa 

tilkka öliiviöljyä

leipää

Piko sipuli pieneksi silpuksi.

Pilko tomaatti pieniksi kuutioiksi.

Pilko persilia pieniksi silpuksi

Lisää kaikki yhteen ja sekoita.

Mausta seos pippurilla, suolalla ja öliiviöljyllä.

Nautitaan yleensä alkupalana leivän päällä. Buen provecho!

Ja tää on mun oma versio minkä muistin syövereistä pystyin kaivaa, joten luultavasti oon unohtanu jonku tärkeen aines osan...

Niin ja tota pebreä tehdessä piti laittaa Chancho en piedra soimaan, joiden nimi on lainattu yhdestä pebren variaatiosta johon kai laitetaan vielä chiliä noiden muiden lisäks ja kaikki käytetään mortellin kautta. Kannattaa muuten syödä jotain ennen tota pisco souria koska muuten se saattaa nousta aika nopeasti päähän ja aiheuttaa epämääräsiä kuvia, kokkausta ja meluhaittaa naapureille jota myös laulamiseksi kutsutaan...

Tässä vielä vanhojen aikojen (ja tiistain) muistoksi...

Le sentier du littoral de la côte Vermeille

Äääh nyt jo väsyttää vaikka on vasta maanantai, kuka idiootti keksi tunkea kaikki hulluimmat kurssit maanantaille, oikeesti yheksästä kuuteen ja oikee käsi (plus niska ja hartiat) krampaa kirjottamisesta.. No ehkä nää kuvat meidän alkukesäisesta merenranta kävelyreissusta antais vähän energiaa..
Mä olin unohtanu kameran kotiin mutta ihan hyvää kai se tekee välillä olla raahaamatta sitä 2kg jatkuvasti kaulassa ja vaan nauttia maisemista, niin ja räpsiä ehkä pari kuvaa poikaystävän pokkarilla :) Lähtöpaikaksi otettiin Port-Vendres joka on pikkuriikkinen satamakylä täällä välimeren rannikolla, ainoana erikoisuutenaan ranskan ainoa monumentti Kuningas Luis XVI kunniaksi (oli varmaan tosi suosittu kunkku) mutta siitä kyllä ei ole kuvaa :) Satama ja turkoosi vesi oli paljon kiinnostavia.

Tää oli eka kävelyreissu mikä tehtiin ja vaikka meillä oli kirjastosta lainattu kirja sitä reittiä varten niin oltais pärjätty ilman sitäkin kun täällä on niin hyvin merkattu noi kävelyreitit. Ja niitä on aika paljon eri reittejä, ainoo vaan että en oo ainakaan vielä löytäny missä niitä oltais esitelty, kirjoista löytyy joitain mutta ne on yleensä aika pitkiä ja kovatasosta ei siis sellasta kevyttä ai-katos-ku-kiva-maisema-kierroksia mitä mielummin kävelis, yritin Conseil Generalinki (paikallinen kunnanvaltuusto joka hoitaa turismia ja vähän kaikkee, en tiedä oikeesti mikä se on) sivuilta kattoo jos niillä olis jotain karttaa kaikista reiteistä mutta vaan joku 10 oli esillä ja mun kunnolla kun ei minnekkään pyreneille lähetä viiden päivän vaellukselle. No tää oli ainaki ihan kiva reissu  ja kestiki vaan neljä tuntia joka oli ihan ok ja välillä tuli vähän hikikin ni ei tuntunu liian helpoltakaan.

Takana näkyy Port-Vendres kokonaisuudessaan eli toosi pikkuruinen kylä on kyseessä

Maisemia ja tuolle yhellä noista kukkuloista näkyykin Tour de Madeloc jossa käytiin mun synttäreinä piipahtamassa

Matkanvarrella oli kaikenlaista kivaa nähtävää majakoista vanhoihin tykkeihin tai kuvia maalauksista jotka oli saaneet inspiraationsa kyseisestä maisemasta ja muutenkin kaikki selitykset ja infotaulut oli tosi selkeitä ja kiinnostavia lukea, niin ja oli toi turkoosivesikin aika ihanaa kateltavaa.

Mun kartanlukija

Sitten saavuttiinki Cap Béariin joka oli siis niemen nimi ja sillä oli tommonen yllä näkyvä kivimuuri, joku vanha linnoitus ja majakka joka oli tehty pinkistä marmorista mutta kaikki ne jäi vähän toiselle sijalle ton maiseman kanssa..

 Pancholle noi maisemat ja kasvillisuus ei nyt niin uusia juttuja ollu kun Chilestä löytyy Santiagon kohdilta vöhön samantyylistä maisemaa ja kasvustoa mutta mä jaksoin fiilistellä jokaista vähänkään kummallista kasvia ja kiveä. Mä kyllä ymmärrän ehkä miks se oli sitte niin innoissaan Suomesta ja jokaisesta oravasta minkä se näki ja metsämansikasta jonka söi.. Niin ja sen mukaan noista, alemassa oikella kuvassa, tosi korkeista kasveista joita kasvaa Mexicossakin valmistetaan tequilaa. Pitäiskö koittaa pistää tislaukset pystyyn :D

Noiden horisontissa olevien vuorten takana (n. 15 km) on Espanja!! 

Oli sillä noita viiniviljelmiäkin ja tossa alla olevan kuvan rannalle oli toisen maailman sodan aikana joitain maihinnousujakin (infokylteistä luettiin) mutta netistä ei mitään tietoa asiasta löytynyt.. Paulilles on aika syrjäsessä niin aurinkoisena päivänä ranta on varmaan aika kätketty helmi kirkkaine vesineen ja mahtavine maisemineen. Nää kuvat ei kyllä tee oikeutta paikan kauneudelle sitte yhtään..

Ja sitten löydettiin ittemme entiseltä dynamiitti tehtaalta jonka räjähteitä oli käytetty vähän joka puolella maapalloa Panaman kanavaan asti. Hirveesti siellä ei ollu vielä nähtävää mutta paikka näytettiin remontoivan niin ehkä parin vuoden päästä sais irti enemmän. Ja me oltiin tosiaan joskus kesäkuun alussa liikkeellä ja täälläpäin kun kesälomat alkaa vasta juhannuksen jälkeen oli paikka aika hiljainen, joka oli kyllä meidän mielestä vaan plussa.

Ja joitan rakennuksia ja veneen rakentamispajojakin siellä oli mutta kaikki oli suljettu niin ei siitä sitten enempää. Ainakin kivat vessat siellä oli ;)

Tässä vaiheessa kesää oli rypäleet vielä vähän raakoja (apua, meinasin kirjottaa viinimarjat, mikäköhän logiika tossakin on). Noita maisemia katellessa mulla tuntuu sydämessä sellanen tunnistusreaktio, siis sellanen lämmin "joo nää maisemat on tuttuja!" kai ne on sitte vaan kahessa vuodessa jo jääneet pysyäkseen muhun.

Chilessä rannikolla on kaupunki jonka nimi on Viña del Mar, meren viiniviljelmä, mutta mun mielestä tää paikka olis ehkä sanan mukaisesti se paikka, siellä oikeassa kun en ole nähny viiniviljelmän viiniviljelmää paitsi matkalla sinne kun ne loputtomat rivit yrittää hypnotisoida sut bussin ikkunasta.

Sitten saavuttiinki (melkeen) Banylsiin eli meidän päämäärään josta köröteltiin noin tunti takas Perpignaniin. Mä tykkäsin tosi paljon reitistä ja suosittelen kaikille jotka tänne päin eksyy, tossa Cap Béarin jälkeen on vähän laskua ja nousua ja hiki nousee pintaan ja ehkä vähän vaarallistakin jos ei varo askeliaan mutta noi maisemat on kyllä sen arvosia. Sen jälkeen on pieniä ja vähän isompiakin poukamia jossa voi pulahtaa uimaankin tai snorklata kristallinkirkkaissa rantavesissä. Meillä kesti reissussa vähän yli neljä tuntia, mutta mentiin aika nopeasti ja vaan pysähdyttiin Paulillesin rannalla syömään, mutta jos vielä haluais päästä uimaan ja päästä ihan Banyulsiinkin asti ni sitten menis varmaan joku 6 tuntia, plus ne tunnin matkat Perpignanista jos lähtee bussilla... Ainaki tiedän minne viedä ens kesänä vierailijoita tutustumaan, että varautukaan vaan :)

P.S. otsikko viittaa rannikko reittiin ja côte Vermeille on tämän rannikon nimi.

P.S. oon edelleen ihan kuollu joten teksti on varmaan entistä enemmän äynnä kirjotusvirheitä.. tänään ei vaan jaksa korjata...

Kultuuriperinnön päivät

Vaikka ekan "koulu"viikon jälkeen olinkin ihan poikki ja viikonloppuna olis ollu ihana vaan uppoutua kirjoihin ja peittoihin mutta koska tiedossa oli vielä parempaa, pistin herätyskellon soimaan jo yhdeksältä (aiempaan en pystynyt). Tänä viikonloppuna kun oli Visa pour l'imagen tämän vuoden näyttelyt viimestä kertaa auki ja multa oli vielä melkeen puolet näkemättä, ja Journées européennes du patrimoine eli suomeks käännettynä eurooppalaisen kultuuriperinnön päivät, jolloin ainakin täällä oli museoiden, kirkkojen ja muiden kultuuriperinnöllisten rakennusten ovet avoinna ja sisäänpääsy ilmasta. Joitakin opastettuja vierailuitakin olisi ollut mutta kaikki eläkeläiset oli jo varannu kaikki paikat, niin ne Perpignanen salaisuudet jäi ainakin vielä vuodeks multa pimentoon. Täälläpäin ainakin päivät oli menestys ja monien normaalisti yleisöltä suljettujen paikkojen ovet oli auki joka oli kiva yllätys. Latan varmaan erikseen kaikista paikoista erikseen pienen esitttelyn tänne koska muuten saattais tulla sellanen koko viikonlopun pitunen lukupaketti, tässä nyt kuitenkin fiiliksiä ja niitä ei-niin-olennaisia-valokuvia viikonlopulta...

tein hienon kampauksen mutta sen valokuvauksen kanssa oli vähän ongelmia :) 

Kahvilassa rue Maillylla, kuvassa näkyvän patsaan tekijällä on useita töitään esillä eripuolella Perpignania

Pulu rue de la 3 journéesin ikkunalaudalla

Kalliita sukkiksia näyteikkunassa hienostokauppa alueella

eka paikka oli Casa Xanxo joka on keskiajalta näihin päiviin (melkeen) selviytynyt Perpignalaisen porvarin koti

Saint-Jean-Babtisten  katedraalin edessä oli taidetta myynnissä

Naisia maalauksissa Saint-Jean-Baptisten katedraalin edessä

Visa pour l'imagen yksi sponsori on Paris Match ja niiden kuuluisimpia kuvia oli esillä kirjakaupassa

Couvet des Minimesissä oli Visan valokuvat edelleen näytillä ja vierailijoita riitti jonoksi asti

Castilletin aulassa oli kyllä pahemmat jonot luultavasti sen takia että ihmiset luulivat pääsevänsä opastetulle kierrokselle, mutta aikaisemmat linnut olivatkin kirjautuneet jo aamulla kierrokselle.

Istumaan onneksi pääsi vaikka sen takia jouduinkin odottamaan noin 10 min lisää

Huipulta oli kuitenkin mukavat näkymät ja sitä edeltävä näyttely kiinnostava vaikkakaan ei yhtä kiinnostava kuin sieltä poimitut keskusteluntyngät

Têt-joen oikealla puolella , rive droite, on perinteisesti valtion virastoja. Joen päällä on turistitoimisto joka kai ei ole sen perinteinen sijainti.

Myös Conseil Generalin ovet olivat auki joka on siis paikallinen kunnanvaltuusto, jonka logossa näkyy katalonian lipun syntytarina, kuninkaan veristen sormien vetämät viivat kultaiselle kilvelle

Sunnuntaina laitoin hameen päälle aurinkoisen ja tuulettoman päivän kunniaksi

Tämän rakennuksen upeuden huomasin vasta puoli vuotta sitten kun sain katseeni irti katulaatoista,
 täällä on pieni koirankakka ongelma..

Patsassuihkulähde Ranskan lapsien kunniaksi (maailmansotien uhrit) ja lehtikioski postin takana

Hotel Pamsin puutarha jossa vähän yli vuosi sitten nautin illallisen mutta auringonsäteet asettavat sen kyllä paljon paremmin arvoonsa 

Perpignalaista porvarikotisisustusta Belle epoquilta à la Jules Pams

Entisen yliopiston nykysen kunnanarkiston takapihalla makaavat friisinpalaset ja viikunat

Samaisen paikan viikunapuu jonka hedelmiä kukaan ei enää kerää

Kirjaston seinä jonka ikkunat heijastavat entistä yliopistoa, joka perustettiin vuonna 1349,  ja mustalaiskorttelin Saint-Jaquesia kerrostaloja

Kolmannen säädyn kappelin (chappelle de Tiers-Ordre) yksityiskohtia jossa oli esillä valokuvanäyttely Brasiliasta talonvaltaajista

Ja taas Couvet de Minimessä jonka valokuva näyttelyt oli jaettu kahteen kerrokseen ja useisiin huoneisiin

Sellasta, mahtavin yllätys oli kyllä Hotel Pams koska vaikka siellä jo pariin otteeseen olen vieraillut olin täysin unohtanut kuinka täydellinen se oli ja kuinka siistiä olisi aikamatkata sille kultaiselle Belle epoquille jolloin kaiken on vaan täytyny olla niin kaunista, siis jos oli rikas porvari... Niin ja kerrankin kahlasin kaikki Visa pour l'imagin valokuva näyttelytkin läpi, ja vielä ajan kanssa, niistä ja kaikista muista vielä lisää ja väreillä!