Montjuïcin näkymiä

Ajajttelin kompensoida nyt eilisen huonolaatuista kuvaa, pistämällä vähän laadukkaampia esille. Nämä oli myös samaiselta tammikuun Barcelona pysähdykseltä, Montjuïcin huipulta. Tuolla rajan toisella puolella on tultu käytyä aika monesti mutta varmaan vaan pari kertaa ihan kyseisen kaupungin tähden, muut kerrat ovat kiertyneet hyvien lentoyhteyksien takia. Yritän aina löytää jotain uutta kaupungista päivänpysähdyksilläni ja Barceloonassa se on onneksi tosi helppoa, ja ainahan sinne goottilaisen kaupunginosan kujille pitää päästä harhailemaan. Tällä kertaa oli vuorossa siis Montjuïc ja vaikka siellä sen suihkulähteen ja taidemuseon olinkin jo käynnyt aikasemmin katsomassa tarjoaa vuori paljon muutakin nähtävää. Antonionin the Passenger-elokuvan inspiroimana halusin ihailla Barceloonaa ilmastapäin ja otin telefericon vuorenhuipulle paral-lel metroasemalta vuorenhuipulle. Noh aika nopeesti sitten huomasin ettei se ollutkaan sama teleferico kuin leffassa, vaan se kyseinen matka olisi pitänyt sieltä ihan satamasta aloittaa. Näköalat oli kuitenkin ihan kivat, mutta matka aika lyhyt eikä ehkä nyt sen seitsemän euron arvoista. Ylhäällä odotti Montjuïcin linna ja sieltä olikin mukava katsella merelle, ihmetellä satamaa ja pohtia minne kaikkialle sieltä ne laivat lähtevätkään.
Castellissa oli myös pari pientä taidenäyttelyä jotka oli hauska kurkata kun tiesi ettei kyseisen vuoren muihin museoihin (etnologian, arkeologian ja taide) ei olisi kyseisenä päivänä (maanantai) asiaa.

Nyt tekee taas mieli merenrannalle horisontiin tihrustelemaan kun selaili näitä kuvia...
Onneksi se on tossa ihan vieressä, jospa sinne vaikka huomenna pääsis, että laantuis taas se tarve ja vois keskittyä olennaisimpiin asioihin..
Noi on kyllä hulluja tollaset merenkatselutarpeet ja muut pakot niinku kutominen tai muu käsilläteko aina välillä vaan iskee sellanen ahdistus joka vaan helpottaa sillä että saa ne kädet toistamaan jotain monotonista kaavaa tai hengenahdistus joka loppuu vasta ku pääsee rannalle istumaan ja miettimään niitä näitä. Ehkä siinä meressä on jotain rauhottavaa kun näkee niin pitkälle ja kaikki on niin kirkasta ja selkeätä, välillä kyllä iskee myös sellanen halu kietoutua hämärään, niinku syyksyiseen kosteaan isoon metsään tai talvi-iltoihin kynttilän valossa.
Noh nyt mä kääriydyn kuitenki takkiin, pistän repun selkään ja alan suuntaa kotiapäin.
Hyviä viikonloppuja ja helmikuita kaikille!

torstaiterkut

Viikko on taas hujahtanut hetkessä enkä tänne blogiin ole eksynyt kirjottelemaan kuulumisia, no joo se kodin netittömyys ja tämän hetkisten kuvien puute taitaa olla jo vanha loru mutta vedotaas taas kerran siihen. Tohon nettiasiaan yritän saada nyt  oikeesti parannusta koska mun iltaiset origamitaittelumaratonit ei ole hirveän hyödyllisiä kun se netissä surffailu siirtyy kirjastoon ja opiskelu avaruuteen ja vaikka mun uuteen selkäreppuun mahtuukin puolielämää (tänään mukana termari, lounas, kirjoja, vihkoja, vesipullo, penaali, läppäri ja johto) sen kameran sieltä esille kaivaminen onki marimekkoa hankalampaa. Koska en kuitenkaan osaa laittaa tekstiä ilman kuvaa saatte nauttia auringonlaskusta kirjastonikkunan takaa (ja minusta).

Blaaah mitäköhän mä tulin tänne taas kertomaan, ai niin kuulumisia, pari päivää sitte tänne saapui ensimmäiset keväiset päivät, lämpötilat lähentelee kahtakymppiä ja puissa näkyy jo pieniä vihreitä hiirenkorvia <3 jee tennaritkin sain jalkaan vaikka koko "talven" niillä olisi pärjännyt muutenkin, mutta sitten ei olis saannu sitä kevyttä kevät fiilistä kun vetää ne ekaa kertaa jalkaan pitkästä aikaa. Ilmassakin tuoksuu jo vähän keväältä,  tuuli tuntuu pehmeältä ja kutsuu hiuksia viilettämään pyörän päällä... Niin vielä kun löytyis se pyörä! Joku kaunis, siro, vanha pyörä jolla pääsis yliopistolle ja välillä jopa rannalle.. Sellasta täällä taas tällä kertaa, ensi kerraksi lupaan parempia kuvia ja järkevämpiä juttuja ;)

jeudi

Torstaita taas, jo toinen viikko takana uutta lukukautta, uusia aiheita ja professoreita. Mä tykkään!

Mä tykkään myös hirveesti tästä pikku kylästä, joka on tullu niin omaksi. Se tuntuu jotenki turvalliselta mutta ei ollenkaan tylsältä, sellaselta kotilolta jossa on hyvä olla nyt ja inspiroitua rauhassa, sitten joskus tulevaisuudessa se tulee käymään liian pieneksi ja on aika taas lentää pois kohti uusia seikkailuja, mutta pitkästä aikaa elän tässä ja nyt ja nautin siitä!

Valokuva otettu lentokoneessa matkalla Suomeen, jossain Barcelonan ja Perpignanin yläpuolella.

Vähän katkonaista ja sekasta nää mun jutut tänään mutta en nyt parempaan pysty tai ehdi, halusin vaan moikata ja näyttää ettei blogia ole ihan näin nopeasti unohdettu ;)

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

välimerellistä kasviloistoa

Kuulin että siellä Suomessa ootte saannu kestää kovia pakkasia viime päivinä! Vaikka Suomen talvi on ihana ja muumipeikokin oppi siitä pitämään, voi ainainen maiseman valkeus ja nenän punaisuus tulla hieman yksitoikkoiseksi välillä. Muistutukseksi siellä vaipan alla uinuvasta vehreydestä ajattelin ilahduttaa teitä kuvilla toisenlaisesta vehreydestä jota löysin Barceloonan luonnontieteellisestä puutarhasta maanantaisella vierailullani. Olkaa hyvät ;)

Barceloonan luonnontieteellinen puutarha sijaitsee Montjuïc-vuoren huipulla ja on erikoistunut välimerenilmaston kasvustoon (jostain kumman syystä) ja tietyllä Chile-polulla, jos oikein yritti, niin melkein pystyikin uskomaan olevansa siellä missä pippuri kasvaa. Australia-osuus sai taas matkakuumeen nousemaan hälyyttäviin lukuihin ja hilpeät kasvien hihittelemään itsekseen.

Vaikka tammikuun puolessa välissä vasta mennään, puutarhasta löytyi myös hieman kukkaloistoa joka aina lämmittää sydäntä ja saa hymyn huulille. Voi kumpa joskus saisi oman kirsikkapuun tai matntelipuun kukkimaan omalle takapihalleen! Olin tosiaan niin hurmoksissani kukkapaljoudesta etten muistanut vilkaista lajiketta, mutta viis siitä ihaillaan vaan kukkia ja haaveillaan keväästä!

<3:Iina

entre six et sept

Tänä lukukautena lukujärjestyksentekijät olivat vihdoin ymmärtäneet käsitteen "les jeudis de Perpignan" ja ettei meitä siis kannata kiusata perjantaina luennoilla. Oikeesti nää "Perpiganin torstait" sijouttuu loppukesän torstaihin ja sillon on kylän kadut täynnä menoa ja meininkiä sirkushuveista jazzbändeihin, mutta täällä ei näin talvisaikaankaan oiken jakseta odottaa siihen perjantaihin että pääsis sitä viiniä lipittämään vaan viikonloppu alkaa jo päivää aikasemmin. Noh, oikeessa elämässä sänky nielas mut taas eilen noin kymmeneltä illalla joten olin kerrankin pirteenä ja pystyssä kahdeksalta perjataiaamuna. Jossain vaiheessa sitten taapersin kirjastolle pientä koppakuoriaista muistuttaen raahaten repussani ennen joulua ahnehtimiani kirjoja joista puoliakaan en tietenkään ollut ehtinyt lukea, toi maxikoko oli muuten tosi hyvä idea äiti ku saan taas raahattua puoli elämää ja muutaki mukana, ainoo vaan että toi mun puoli elämää painaa ihan mukavasti. Siellä sitten vierähti koko päivä, väillä käväsin kotona syömässä ja paluumatkalla kirjastolle erehdyin shoppailemaan lasten kumppareita, hipsteripipoja ja kesäreppuja kirpparille. Kuudelta kirjaston mennessä kiinni olikin aika taas lähteä kotiin ja kaivoin mun alibaban luolasta, joka oli taas täyttynyt kummasti puolella tusinalla tiiliskiviä, kameran ja matkalta kotiin nappailin siis seuraavat kuvat, kello kuuden ja seitsemän välissä...

uudet kujeet

Terveisiä taas täältä Perpignanista, uus vuos vaihtu Suomessa ja siellä hurahti samassa syssyssä pari viikkoa. Viime sunnuntaina pääsin sitten parin mutkan kautta (Riika, Barclona) tänne piskuiseen, mutta oi niin rakkaaseen, pikku kylääni. Tiistaina alkoi heti taas yliopiston tuolien kuluttaminen ja nyt onkin jo taas perjantai, mihin tää aika menee? Uudet kurssit lupaavat työn täytteistä kevättä ja ekaa kertaa esitelmiäkin on melkein joka aineessa. Ilmat on ollu aika vilposet, ja kyllä ne on vilposet kun keittiössä on se rapeat 12 astetta aina. Sade ja räntäkin on riepotellut tätä säätiedotusten yleensä hellimää aluetta ja vuoretki olivat saaneet lumipeitteensä keskiviikkoiltana. Täällä on muuten hauska kun jutellessa aina puhutaan tosta korkeimmasta huipusta Canigousta niinkuin naapurista; "näitkö kuinka kauniina se oli tänä aamuna", "huomasitko sen olevan taas lumenpeitossa".
Yleisön suuresta pyynnöstä (terkkuja iskälle) yritän taas tänne tekstiä tuottaa (tää oli vaikeempaa ku muistin) ja kuvia nyt kiertyy muutenkin mutta on ihan mukavaa saada kanava niillekkin ettei ne vaan jää homehtumaan tonne läppärin syövereihin...

<3 :Iina