Ajajttelin kompensoida nyt eilisen huonolaatuista kuvaa, pistämällä vähän laadukkaampia esille. Nämä oli myös samaiselta tammikuun Barcelona pysähdykseltä, Montjuïcin huipulta. Tuolla rajan toisella puolella on tultu käytyä aika monesti mutta varmaan vaan pari kertaa ihan kyseisen kaupungin tähden, muut kerrat ovat kiertyneet hyvien lentoyhteyksien takia. Yritän aina löytää jotain uutta kaupungista päivänpysähdyksilläni ja Barceloonassa se on onneksi tosi helppoa, ja ainahan sinne goottilaisen kaupunginosan kujille pitää päästä harhailemaan. Tällä kertaa oli vuorossa siis Montjuïc ja vaikka siellä sen suihkulähteen ja taidemuseon olinkin jo käynnyt aikasemmin katsomassa tarjoaa vuori paljon muutakin nähtävää. Antonionin the Passenger-elokuvan inspiroimana halusin ihailla Barceloonaa ilmastapäin ja otin telefericon vuorenhuipulle paral-lel metroasemalta vuorenhuipulle. Noh aika nopeesti sitten huomasin ettei se ollutkaan sama teleferico kuin leffassa, vaan se kyseinen matka olisi pitänyt sieltä ihan satamasta aloittaa. Näköalat oli kuitenkin ihan kivat, mutta matka aika lyhyt eikä ehkä nyt sen seitsemän euron arvoista. Ylhäällä odotti Montjuïcin linna ja sieltä olikin mukava katsella merelle, ihmetellä satamaa ja pohtia minne kaikkialle sieltä ne laivat lähtevätkään.
Castellissa oli myös pari pientä taidenäyttelyä jotka oli hauska kurkata kun tiesi ettei kyseisen vuoren muihin museoihin (etnologian, arkeologian ja taide) ei olisi kyseisenä päivänä (maanantai) asiaa.
Nyt tekee taas mieli merenrannalle horisontiin tihrustelemaan kun selaili näitä kuvia...
Onneksi se on tossa ihan vieressä, jospa sinne vaikka huomenna pääsis, että laantuis taas se tarve ja vois keskittyä olennaisimpiin asioihin..
Noi on kyllä hulluja tollaset merenkatselutarpeet ja muut pakot niinku kutominen tai muu käsilläteko aina välillä vaan iskee sellanen ahdistus joka vaan helpottaa sillä että saa ne kädet toistamaan jotain monotonista kaavaa tai hengenahdistus joka loppuu vasta ku pääsee rannalle istumaan ja miettimään niitä näitä. Ehkä siinä meressä on jotain rauhottavaa kun näkee niin pitkälle ja kaikki on niin kirkasta ja selkeätä, välillä kyllä iskee myös sellanen halu kietoutua hämärään, niinku syyksyiseen kosteaan isoon metsään tai talvi-iltoihin kynttilän valossa.
Noh nyt mä kääriydyn kuitenki takkiin, pistän repun selkään ja alan suuntaa kotiapäin.
Hyviä viikonloppuja ja helmikuita kaikille!
